Viime viikonloppuna käytiin Taikan kanssa avaamassa kisavuosi 2012 PORSkin omissa kisoissa PR-maneesilla. Jännitti aikasta lailla, varsinkin kun omista kisoista on kyse. Maa-alusta on vain meille niin paljon parempi kuin keinonurmi, joka liukuu joka mutkassa jaloissa. Vaikka oma juoksu tuntuu raskaammalta, on vauhti aivan toista kun ei tarvitse himmailla mutkissa.

eli Tinkan ekat kisat kolmosissa.

Jännitys omissa kisoissa on kyllä aina suurempi kuin tavallisesti. Juoksujen jälkeen Tinka on taas valeraskaana ja täytyy sanoa että meno näyttikin vähän siltä. Nestettä on kertynyt ja hitautta jaloissa, varmaan omistajallakin;).

Ensimmäinen rata alkoi hyvin, mutta kesken kaiken alkoi jännittäminen. Radassa oli paljon tiukkoja käännöksiä, ja pää tuntui pumpulilta. Hirmuisia pelastuksia minulta ohjauksessa ja Tinka suoritti keinun toooodellllaaa hiiitaaasti, laskin videolta jälkeenpäin että siinä meni n 4 sekuntia. Ei siis mikään ihme että yliaikanolla yli viidellä sekunnilla. Nollatulos hieman lämmitti kuitenkin. Kahdestoista sija.

Toinen rata meni jo paremmin, vaikka sekin oli haastava. Keinulla samaa hitailua, tälläkertaa kuitenkin yliaikanolla kahdella sekunnilla. Vähän paremmin. Ja taisi olla kahdeksas sija.

Kolmas, hyppyrata vaikutti kamalalta. Nyt mentiin medit ennen minejä, joten itse en ehtinyt katsoa muiden suorituksia. Radalle lähdössä tuntui, etten edes muista rataa, niin vaikea ja pyörityksiä täynnä se oli. Mentiin varman päälle valsseilla miltei kokonaan. Vauhti tuntui todella hitaalta, pyörityksiä oli paljon. Mutta muistin kuin muistinkin radan ja vain kepeiltä tuli viitonen, lähdin sivuttaissuunnassa liian aikaisin kepeiltä. Harmitus. Mutta hyvä rata silti, taisi olla seitsemäs sija.

Nyt ollaankin keskitytty treenaamiseen. Taika kävi lonkkakuvissa, kisat saa aloittaa vasta tammikuussa siis. Keväälle suunnitellaan pentuetta Taikalle. Urosehdokasta menen katsomaan välipäivinä.

 Tinkalla tulossa jälleen tammikuussa kisoja. Niinun ja Pukkilan Jannen treeneissä ollaan hiottu menoa, päästiin Tinkan kanssa Porskin "sm-ryhmään", joten Nina Frantsi tulee vetämään helmikuussa reenejä ja Janne silloin tällöin myös. Kyllä näistä ylimääräisistä opeista koitetaan ottaa kaikki irti. Harmi vain, ettei aikaa tunnu olevan liiemmin yksin reenaamiseen. Hallilta pitäisi varata aika omaan reenaukseen edes pari kertaa kuussa, jotta oppi menisi perille. Ja lisäksi omalla pihalla treenata eri hyppykulmia tiukemmiksi.

Tinkan steriloin todennäköisesti keväällä. Tuntuu, että valeraskaudet ovat niin rajuja, ettei reeneissä ole tuolloin ollenkaan nopeutta. Ja kun pennutus sen kohdalta on jätetty unholaan suvun terveystietojen takia, on koiran terveyden takia muutenkin parempi leikata se. Harmi, Tinkasta olisi tullut mitä mainioin äiti. Toivottavasti se pääsee nauttimaan "tätinä" olemisesta, jos Taika saa pentuja keväällä.

Nyt ei kun nokka kohti uusia kisoja. Hyvää joulua ja menestystä vuodelle 2012!

 Eilen lähdettiin lasten kanssa kisaamaan Hyvinkäälle Batin kisoihin. Muita PORSKilaisia ei ollutkaan tällä kertaa mukana ja siksi tytöt lähtivät avustajiksi. Kisaamassa tällä kertaa olivat kummatkin, Tinka ja Taika.

Taika aloitti ensin. Saviojan Annen radat olivat tutun kimurantteja, mutta selkeitä. Ensimmäinen rata meni hienosti, tosin keppejen viimeinen keppi jäi suorittamatta ja siitä viitonen. Kuutossija kumminkin hyvällä radalla. Kontaktit, keinu ja jopa rengas menivät hienosti. Toinen rata olikin sitten jo ihan toista. Taika kuumui niin, että kaksi rimaa tippui ja putkelta kepeille mentiin ilman jarruja suoraan kolmannelle kepille. Hyllyhän siitä tuli. Mutta hyvillä mielin silti.

Sitten olikin Tinkan vuoro. Neidistä en tiennyt yhtään miten se tänään menisi. Juoksujen jälkeen neiti luuli odottavansa pentuja ja neljän viikon tauko tuntui todella pitkältä. Keskiviikon ensimmäisissä treeneissä tuntui, että Tinka oli todella hidas, tosin se saattoi näin jälkeenpäin vain tuntua siltä, sillä treenasin nopean Taikan kanssa kolme kertaa viikossa.

Rata oli selkeä, vain alun putkeenvienti ja puomin kontakti arveluttivat. Ja se vauhti. Tästä syystä Julia otti Tinkan ennen starttia hetsattavaksi niin, että neiti haukkui koko lähdön, niin innoissaan se oli. Ja kovaa mentiin. Ja onneksi virheittä. Maaliin tullessa tunne oli hieno. Tarkistus vielä että varmasti alitimme ihanneajan, vähän yli kahdella sekunnilla. Huh. Liukkaasta matosta huolimatta. Tinka selvästi varoi menoaan kepeillä, koska matto oli niin erilainen mihin se oli tottunut. Kakkossija, serti ja luokkanousu kolmosiin. Jiihaa:). Nyt sitten keräämään seuraavaksi SM-kisoihin oikeuttavia nollia.

Viime viikko meni lapsilla syysloman merkeissä. Itselle se tarkoitti kunnon treeniputkea koirien kanssa, tytöt kun menivät mummulaan lomailemaan. Maanantai ja keskiviikko olivat normitreenipäivät, mutta lisäksi tuli tiistain Janne Pukkilan treenit, joihin pääsin sairastapausten ja koirien juoksujen takia mukaan. Tiistai olikin pitkä päivä, sillä töiden lisäksi olin ensin Tinkan kanssa kaksi ja puoli tuntia reeneissä ja sitten Taikan kanssa saman verran. Aikasta rankkaa, mutta todella palkitsevaa.

Taikan kanssa pureuduttiin ohjaausliikkeiden opetukseen ja lähdössä pysymiseen, niihin sainkin hyviä oppeja. Kotona sitten harjoittelimme ihmisnuolta ja niistoa imurinvarsi tuolienpäälle hypyksi laitettuna, sekä kontaktiboksia avainlaatikonpäällä. Kaikkea sitä täytyy kotioloissa keksiä;).

Sunnuntaiaamuna lähdimme aikaisin kohti Kirkkonummen kisoja. Ensi kertaa oli Taikakin mukana, ensimmäiset viralliset kisat olivat meillä edessä. Jännitti. Hain Irenen ja pakkasimme auton tällä kertaa todella täyteen koiria ja kamppeita. Vastassa oli kylmä halli, joten vaatetta piti ottaa enemmänkin mukaan. Lisäksi Tiina tuli Alin kanssa omalla autollaan samaa matkaa. Kisapaikalla Eija ja Tania odottelivat myös vuoroaan koirineen.

Saviojan Anne oli tuomarina jälleen. Tiedossa siis hyviä, mutta haastavia ratoja. Ensimmäiseksi menivät Johnny ja Irene. Ekalla radalla Johnny tuntui jotenkin hitailevan, oli koko ajan Irenen takana muutaman metrin. Ja juuri ennen pituusestettä se sai jonkin ihanan hajun maasta ja meni nenä pitkällä ohi esteen. Irene korjasi, mutta keskittyminen meni siinä, kepeilleohjauskaan ei sujunut hyvin kun Johnny vain haisteli maata. Harmittavaa. Toinen rata meni jo paremmin. Otin Johnnyn hetsattavaksi itselleni lähtöä odotellessa ja herra olikin ihan tohkeissaan kun pääsi viimein mamman luo. Paljon nopeampi rata ja Johnny malttoi kuunnella koko ajan. Putkella oli harmittava sekaannus, ensi kertaa edessä oli vaihtoehtoinen putken pää ja Irene korjasi putekeenmenon vaistomaisesti, no virhehän siitä tuli. Muuten nolla olisi ollut edessä. Harmittava takaisku. Mutta palkintopallille silti, kolmossija ja hieno mitali kaulassa kotiin. Ja hirmuinen kasa koiranruokaa ja nameja.

Pian olikin meidän vuoromme Taikan kanssa, jännitti paljon enemmän kuin aikaisemmin. Olin jo alkuun päättänyt, että meillä tavoitteena oli pysyminen lähdössä, hyvät kontaktit ja ohjaukseni jatkuminen loppuun saakka. Niillä mentäisiin, tuloksesta viis.  Ensimmäinen rata meni hyvin, lähdössä Taika odotti kuuliaisesti etutassut ristissä "kyllä mä täällä pysyn-ilmeellä". Ensin Taika otti hypyn jälkeen kepit hienosti. Kaikki kiemurat ja putkeen lähetykset onnistuivat upeasti, samoin persjättö putken jälkeen hypylle. Aan kontaktit Taika otti täydellisesti ja jäi odottamaan vapautuskäskyä. Mutta sitten ohjasin yhden hypyn liian tiukasti ja Taika tuli sen ohi ja toiseksi viimeisellä hypyllä liikkeeni pysähtyi ja neiti jarrutti täydestä vauhdista ennen hyppyä. Virhepisteitä kymmenen, mutta upean nopea rata, yli kuusi seekuntia ihanneaikaa nopeampi. Olin supertyytyväinen.

Toinen rata meni vielä paremmin. Lähtö onnistui jälleen ja kaikki ohjaukset menivät suunnitelmien mukaan. Keinukin oli superhyvä, mutta kolmanneksi viimeisen esteen,pituuden jälkeen tuli se "kommervenkki". Jyrkkä käännös oikeaan ja kepit, apua. Vaikka ulkona olinkin kokeillut tätä kulmaa jo aamulla, arvasin sen olevan liian vaikea Taikalle, kepit kun on vasta kunnolla opittu. Ja lyhyeksihän se jäi. Taika hakeutui kädelleni pituuden jälkeen, enkä osannut ohjata tarpeeksi eteen kepeille. Yksi pyöritys ennen keppejä ja uusi sisääntulo. Loput kepit menivätkin taas varmasti loppuun saakka. Vitonen tuli siis, mutta hyvä sellainen. Täytyy sanoa, että Taika ylitti itsensä. Ja oma epävarmuuteni ohjauksissa oli tipotiessään. Aika oli yli kahdeksan sekuntia alle ihanneajan, aika hurjaa menoa.Hyvä me ;).

Tania teki ykkösissä upean nollatuloksen Viton kanssa, hienoa. Kyllä sitä on odotettukin. Onnittelut kummallekin. Eija ja Saga eivät onnistuneet niin hyvin tällä kertaa, Sagan keppien sisäänmeno ei onnistunut, ja keskityminen herpaantui siinä. Mutta toinen rata olikin jo paljon parempi. Tiinalle ja Alille Kirkkonummi sopi kisapaikkana todella hyvin, Ali kun ei pääse aidoista johtuen huomioimaan liikaa ympäristöään. Tiinan jännityksestä huolimatta radat olivat hyvät ja Ali oli paremmin kuulolla kuin pitkään aikaan. Silti harmittavasti ei tulosta.

Iltapäivän ollessa jo pitkällä oli Tinkan vuoro kakkosissa. Arvasin, että radat olisivat kimurantteja. Ensimmäinen rata oli silti ihan mahdollinen. Mutta Tinka ei jotenkin ollut niin kuulolla tänään. Ja hassustihan siinä kävi, Tinka karkasi (ensimmäisen kerran elämässään) väärään putken päähän. Harmituksen harmitus. Sisulla rata loppuun, mutta kyllä harmitti. Niin pienestä se oli taas kiinni. Toinen rata oli selkeästi vaikeampi meille. Alku oli helppo, mutta Tinka on alkanut himmaamaan keinulla. Täyspysähdys ennen sitä ja siinä taas mentiin. Vitonen tuli. Toisella putkella meinasi tulla pysähdys myös, mutta sain onneksi sen korjattua vielä. Omat liikkeet taitavat olla liian vahvoja, täytyisi opetella hidastamaan juoksua hitaammin, etten itse tee äkkipysähdyksiä vaan pysyisin koko ajan liikkeellä. Neljäs sija silti ja palkinnoille. Kirkkonumella kun palkitaan viisi ensimmäistä. Kyllä oli mukavaa.

Kilpailut menivät kaiken kaikkiaan erittäin hyvin. Tinkan viimeisellä radalla tuli vain kaksi nollaa, joten täytyy olla tyytyväinen yhteen virheeseen. Ja Taikan suorituksesta olen erittäin ylpeä, täytyy sanoa etten olisi ihan uskonut. Se kun on tähän asti kilahtanut aina kisa-ja treenipaikalle päästyään. Opeista täytyy tällä kertaa kiittää Jannea, ilman tiistain ohjeita ei kisasta olisi tullut todellakaan näin hyvää. Toivottavasti pian päästäisiin taas Jannen oppiin.  Kotiin päästyämme ilta puolikahdeksan jälkeen takki oli aikasta tyhjä. Niin omistajalla kuin koirillakin. Mutta mieli oli iloinen.

 Tai sanotaanko että Haminan puolella, mutta kotkalaisten järjestämissä kisoissa.

Aamulla ajoin kisapaikalle yksin, olipa omituista. Muu porukka oli mennyt jo aikaisemmin paikalle, sillä Porskilaisten ykkösten kisat alkoivat jo aamun sarastaessa. Itselleni annoin armoa ja lähdin vasta puoli yhdeksän aikaan liikenteeseen. Omat kisat kun alkoivat vasta kahden aikaan.

Kisapaikalla paistoi aurinko, vaikka syksyn tuulet kylmensivätkin ilmaa huomattavasti. Tällä kertaa ei kuitenkaan ollut Porskilaisten päivä. Hyviä suorituksia tuli monelta, vaikkei palkintosijoille päästykään.

Itse jännitin ensimmäistä lähtöä yllättävänkin paljon. Osittain ehkä siksi, että tuomari-Anne oli juuri vetänyt koulutusohjaajan jatkokurssin, jolle osallistuin. Kisa tuntui paljon henkilökohtaisemmalta. Ja valitettavasti se näkyi suorituksessakin. Ensimmäisiltä hypyiltä kepeille ohjaus sujui mallikkaasti, paremmin ei olisi voitu mennä. Hyppyhässäkkän jälkeen takaaleikkaus putkelle hidasti menoani huomattavasti ja tästä syystä Tinka ehti seuraavalle hypylle ennen minua, enkä ehtinyt valssaamaan ennen aata. Koitin pelastaa valssaamalla aan jälkeen, mutta meinasin kompastua koiraan. Ja aikaa kului. Loppurata meni onneksi mallikkaasti, jopa keinu, josta Tinka ei niinkään välitä. Kontaktit menivät varmasti. Pelastuksista huolimatta aika meni pari sekunttia yli, joten nollasta huolimatta ei luokanousua kolmosiin. Silti neljäs sija josta täytyy olla tyytyväinen.

Toinen rata oli jotenkin vielä vaikeampi. Tunsin jo etukäteen, että kepeille lähettäminen tulisi olemaan vaikeaa, sillä olemme harjoitelleet Tinkan kanssa kepeillä itsenäisesti etenemistä, mikä on syönyt koiran itsevarmuutta niillä. Kuonon pää väärästä välisät 5 senttiä sisälle, pikainen korjaus, mutta siinä menikin jo se nollatulos. Keppien viimeistä rimaa Tinka ei suorittanut ollenkaan, joten kutsuin sen korjaamaan tilanteen. Mutta pakka oli jo hajonnut. Taistellen maaliin saakka, mutta tyytyväinen en todellakaan ollut. Olisi pitänyt luottaa itseensä ja valita toinen puoli keppejen lähetykseen ja tehdä persjättö keppien jälkeen. Sitä on tosin harjoiteltu vasta kerran, mutta uskon, että se olisi onnistunut hyvin.

No mutta "vastoinkäymiset vahvistavat", täytyy olla tyytyväinen hyviin kohtiin silti. Ja Tinkalla oli virtaa tosi hyvin. Itsellä tosin hieman risteilynjälkeistä "väsyä" vielä kropassa;). Parin viikon päästä Kirkkonummelee sisäkisoihin.

 Lauantai aamulla suuntasimme taas Irenen ja Johnnyn kanssa kohti kisoja, tällä kerralla Purinalle.  Edessä oli pitkä päivä, JOhnnyn kisat olivat jo aamulla kun taas Tinka lähti starttaamaan vasta kahden jälkeen.

Paikalla oli muitakin tuttuja, kuten Johnnyn veli, joka nousi kolmosiin kisaamaan. Upea rata:).

Meillä oli tiedossa ensin hyppyrata, sen jälkeen agirata. Viime kisojen tuplanollien jälkeen luokkanousuun tarvittiin nolla agiradalta. Hyppyrata tuntui jo rataan tutustuttaessa jotenkin vaikealta. Yksi kohta tuotti varsinkin vaikeuksia, kun en ollut varma otanko sen takaaleikkauksella, persjätöllä vai valssilla. Valssit toimivat yleensä Tinkalla, mutta nyt kun neidistä on tullut nopeampi, kumpikin muista vaihtoehdoista tuntui sopivalta.

Rata onnistui vaikeasta keppikulmasta huolimatta hyvin, vaikka meno tuntuikin tahmealta, niin kuin meillä aina hyppiksellä. Viimeinen hyppyhässäkkäkin onnistui suhteellisen hyvin, vaikka hieman tahmeutta olikin nähtävissä. Nollaradalla silti toiselle palkintokorokkeelle ja tuliaiseksi koiranruokaa ja leluja.

Sitten olikin agiradan vuoro. Rata tuntui heti alkuun selkeältä, tiesin varmasti kuinka otan koiran joka kohdassa. Mutta mutta, aina ei kaikki mene suunnitelmien mukaan. Sen tähden tämä koiraurheilu onkin niin jännittävää. Otin Tinkan vastaan kahden hypyn takaa ja jostain syystä, joka jäi videoltakin pois, Tinka tiputti ensimmäisen riman. Se ei ikinä tee niin. Hätäinen lähtö, liian lähelle estettä jätetty koira- jotain oli tapahtunut. Mutta rataa oli pakko jatkaa harmistuksesta huolimatta näyttämättä harmia koiralle. Eikä siinä vauhdissa asiaa ehtinyt miettiäkään. Upea rata muuten, kaikki sujui suunnitelmien mukaan, myös jarrutus jälleen vaikeaan keppikulmaan. Mutta keppien aikana ehdin jo ajatellakin ja kolmasviimeinen hyppy takaa meni ohjauksessani aivan pipariksi.  Tinka hyppäsi esteen takaisinpäin ja hylly tuli. Eikä edes harmittanut, se hylly nimittäin. Vaan se ensimmäinen rima.

Kamalaa miten kilpailuhenkinen itsestä on tullut. Tinkaa onneksi kehuin ja palkkasin kunnolla. Eniten harmitti se, että olisin toivonut itse tekeväni virheen kunnolla ja menettäväni nollan sen takia, en ensimmäisen hypyn takia. Mutta aina ei voi voittaa. Näin monen peräkkäisen nollaradan jälkeen teki kyllä hyvää tipahtaa hieman lähemmäs maata välillä.

Ja ei kun kohti uusia seikkailuja. Puolentoista viikon päästä on kisat Kotkassa, sitten Kirkkonummella. Taikalla tosin alkoivat juoksut, ja yleensä Tinkalla tulevat heti perään, mutta toivotaan nyt että näihin kisoihin edes ehditään. Ja tuleehan noita uusia kisoja:).

Tinka loikkaa, kuvan otti Petra Mustonen

Tinka tulee putkesta Petran kuva

Palkinnot

Treeneissä Roosa otti upeita kuvia taas

ei ihan renkaalle;)

hiivitään

 Tänään lähdettiin Tinkan kanssa  aamuvarhaisella ajamaan kohti vanhan seurani kenttää Ojangossa. Mukaan kurvasimme Irenen ja Johnnyn, kuinkas muuten. Ensin vuorossa olivat Johnnyn kisat ykkösissä ja sitten meidän ensimmäiset kisat kakkosluokassa. 

Vähän oli perhosia jo etukäteen vatsassa, ensi kertaa kun olimme vanhan seuran kisoissa. Mutta ihana oli nähdä tuttuja pitkästä aikaa ja uusia tuttavuuksiakin löytyi Taika-nimisen koikkerin ja omistaja Petran muodossa.

Johnny ja Irene saivat hienosti hyppykisasta toisen nollansa tullen kolmansiksi. Upea suoritus vaikealla kiemuraradalla. Sitten olikin meidän vuoromme. Ensin vuorossa oli hyppyrata, joka tuntui aikasta vaikealta. Lähettämistä paljon ja silti muutama vaikeahko kuljettamiskohta. Oma selkäni on ollut viimeiset kolme viikkoa aivan juntturassa osteopaatilla käynneistä huolimatta, ja tänään se vihloi erityisen paljon lämmittelystä huolimatta. 

Silti hyppyrata meni hienosti ja saimme ensimmäisen kakkosnollamme. Sijoitusta piti vielä jännittää, enkä ajasta kuullut taaskaan mitään. Yhdellä sadasosalla voitimme neloseksi tulleen, joten pääsimme kolmannelle korokkeelle juhlimaan.

Agilityrata tuntui ensialkuun selkeämmältä, meille hyviä kuljetuksia oli paljon ja nyt kun olen lukenut materiaalia koulutusohjaajan jatkokurssia varten, on sieltä tullut aikasta paljon myös radanlukutekniikkaa opiskeltua. Päätin ottaa selästä johtuen aikasta varman päälle, sikäli mikäli en saisi omaan juoksuuni vauhtia. Koko rata meni hienosti, ei yhtään vähältä piti tilanteita, vaan kaikki meni suunnitelmien mukaan. Kontaktit otin varman päälle, koska paljon virheitä oli tullut varsinkin viimeisellä puomi-esteellä, ennen viimeitä hyppyä. Nolla tuli siitäkin radasta ja kun jäähdyttelyn (ja koikkereiden voittokuvien;)) jälkeen kuuntelimme tuloksia, oli upeaa kuulla Tinkan tulleen ensimmäiseksi ja vielä ainoana nollatuloksella.

Saaliina kisoista uusia leluja, herkkuja ohjaajalle ja koiralle, HSKH:n kisoihin lahjakortti, sekä jättisäkki koiranruokaa. Ei yhtään paha;). Ja tietenkin ne kaksi ekaa nollaa ja LUVAa. Ensi viikon kisoihin menemme siis Purinalle metsästämään viimeistä puuttuvaa nollaa. Aikasta mahtavaa:).

Tinka sai hienot ruusukkeet

Ykköset :)

 Viikonloppu meni kisatessa. Sain toissaviikolla soiton, että piirinmestaruuskisojen medijoukkueesta puuttuu koirakko ja minua ja Tinkaa tarvittaisiin. Siksi suuntasin lauantai-iltapäivälla auton nokan kohti Järvenpäätä. Olipa erilaista ajaa kilpailuihin yksin. ennen on Irene ja Johnny olleet aina matkassa mukana, Tinkakin taisi huomata muutoksen. Jännitystä kun ei oikein saanut purettua kun ei päässyt höpöttämään kun navigaattorille. 

Joukkuekilpailu tuntui huomattavasti erilaiselta. JÄnnitys on ihan toista, kun täytyy ottaa huomioon koko joukkueen tulos. Lähtöjärjestyksestä tiesin etukäteen, että olisimme kolmannet. Spekuloituna siis jos yksi ennen minua joukkueesta epäonnistuisi, pitäisi minun ja ankkurin onnistua, mutta jos kaksi epäonnistuisi, olisi koko joukkue hylätty.

Lisäjännitystä toi vielä se, että Tinka otti taas viimetreenejen lopuksi ritolat viereiselle nurmikentälle, vaikka muuten hyvin menikin.

Paikalla jännitin aluksi jo ilmoittautumisessa. Uusi paikka ja uudet, vaikkakin tutut ihmiset. Koirien lenkitys ja pakollinen buffakäynti, sitten seuraamaan muiden kisaamista. Ja vessassa juoksemista;). Minijoukkueemme hylättiin harmillisesti ratavirheeseen.

Kun meidän joukkueemme vuoro tuli, jännitys ei onneksi palannutkaan pahemmin. Rata oli minulle hipposen vaikeampi kuin aikaisemmat, huomaa että kakkosiin ollaan siirrytty, vaikka joukkueessa sai ykkösissä oleviakin olla. Radan alku sujui hyvin, mutta kun tultiin aalle, jossa minun piti takaaleikata, olin liian nopea ja päädyin juoksemaan esteen siltä puolelta, josta en suunnitellut meneväni. Onneksi Tinka osaa renkaan täydellisesti ja eteni edelläni hyvin putkeen. En siis enää ikinä yritä takaaleikata aalla, aivan väärä tyyli ohjata koiraa.

Putken jälkeen tuli aikasta vaikea välistäveto, jossa sain juuri ja juuri pelastettua tilanteen niin ettei Tinka hypännyt väärältä puolelta. Mutta yksi kielto tuli silti. Mustana hevosena kuitenkin joukkueen paras tulos, mikä oli hyvä onnistuminen meiltä. Vaikkakin asiaan vaikutti toisten epäonni, harmi sinällään. Upea kokemus silti, eikä seuraava joukkuekisa joskus tulevaisuudessa varmastikaan jännitä enää yhtä paljon.

Eilen vietimme seurani Porskin kanssa ensin Porvoo-Loviisan välistä mestaruuskisaa ja sen jälkeen oman seuran mestaruutta. Minnulla oli ensi kerran kummatkin koirat mukana kisaamassa.

Taika aloitti kisaamisen Loviisaa vastaan. Neiti kävi lenkityksestä ja lämmittelystä huolimatta aikasta kuumana kuten arvata saatoin. Se kuumenee jo kotona kun näkee treeniveskan pakkaamisen. Itsekin olin aikasta jännittynyt ja se näkyi varmasti koirallakin. Rata oli helpohko, jos ohjattavana vain olisi ollut Tinka. Mutta nopeaa suoraa Taikalle- huhu huh. Tiesin jo, että pulassa ollaan. Ratavirheitä miljoonasti, vaikka koira toimikin upeasti. Itse olin vain aivan liian hidas. Porvoo kuitenkin voitti Loviisan tällä kertaa. On tainnut mennä joka toinen vuosi porvoolle, joka toinen Loviisalle. Hyvä me:).

Mutta sitten mentiinkin jo oman seuran mestaruuskisaan.

Möllit lähtivät ensin, eli taas oli Taikan vuoro. Osasin jo hieman rauhoitella koiraa ja rata oli hieman edellistä meille sopivampi. Edellisellä en ollut ohjannut koiraa loppuun saakka ja nyt päätin keskittyä siihen. Alku meni upeasti. Vaihdoin paikkasanan maahan-käskyyn, koska koira kuuntelee sitä paremmin. Ja ensi kerran Taika pysyi lähdössä paikallaan, ihmeiden ihme.

Alkusuora meni hyvin, samoin käännökset. Koira juoksi todella kovaa, mutta malttoi hypätä rimat kunnolla ja pysähtyi täydellisesti aa:n kontaktille. Putki-imurina helpohko putkeen ohjaus ja loppu menikin suoralla eteen-käskyllä maaliin saakka. Ja tuloksena ykkössija, aika  upeasti -16,48. Todella nopea suoritus, vaikka heitin koiraa laajoissa kaarroksissa, jotta kerkesin sitä ohjaamaan. Tuomarin jälkisanoina minulle "luota koiraasi, se on todella hyvä" ja "toivottavasti ei koskaan enää kuule suustani karmivaa käskyä koiralle radalla "odota"" - siinä näki, että todella mentiin lujaa ;). Mutta kunnialla maaliin sentään. Ensimmäinen kunnon kisa, vaikkakin epävirallinen ja heti seuran mestaruus, aikasta upeata, vaikka itse sanonkin.

Sitten tulikin Tinkan vuoro. Rata tuntui heti alkuun vaikealta,tai vaikeammalta kun ennen. Tuomarin "vihjeellä" "katsokaa nyt hyvät ihmiset sitten mitä se koira sieltä esteeltä ensimmäisenä näkee" valitsin linjat mitä pitkin menisin. Pelkona jälleen se, että Tinka ampuu kentältä viereiselle tontille. Tosin nyt välissä oli sentään pieni pätkä puuaitaa. Itse juoksin kuin puupökkelö. Alun välistävedon jälkeen olisi pitänyt luottaa viimetreenien harjoitteluun ja ottaa koira takakautta "persjätön tyyppisesti" kepeille, mutta menin valssaamaan ja tein sen peittäen vahingossa keppien tulokulman. Ja Tinkalle helpoin este meni uusiksi. Loppu menikin hieman taistellen, varsinkin välistäveto aivan lopussa, mutta sinnitellen loppuun saakka ilman toista virhettä. Tällä suorituksella kuitenkin medien kakkoseksi, mitkä oli todella hyvä saavutus meiltä. 

Seuranmestaruus mölleissä ja medikakkosten toinen sija. Tästä on erittäin upeaa jatkaa kohti uusia kisaseikkailuja :).

EIlinen kisamatka Kotkaan oli huima. Irenen kanssa lähdettiin töiden jälkeen heti ajamaan kohti Kotkaa. Perillä ilmoittautuminen ja saman tien rataan tutustumaan. Oli hipposen liian nopea aloitus, mutta siellä oltiin päätetty että minit ja medit tutustuvat rataan samaan aikaan. Muutamasta minuutista jäi kiinni että olisimme myöhästyneet.

Tinka on ollut jo muutaman viikon muissa maailmoissa. Juoksut todennäkköisesti tuloillaan. Treeneissä otti sunnuntaina taas ritolat ja Kotkassa pelkäsin heti samaa. Yleensä olen ennen kisaa päässyt päästämään Tinkan kerran vapaaksi juoksemaan kunniakierrokset pois alta, mutta Kotkassa se ei ollut mahdollista. Ja sehän näkyi.

Hyppyrata oli onneksi ensin. Jo lähdössä neidin kuono osoitti ihan muualle kun minuun ja huomasin heti että mietteet olivat jossain ihan muualla. Rata oli ihan kamala. Kolmeen kertaan ainakin Tinka meinasi lähteä omille teilleen, teki hyppyjen jälkeen laajoja kaarteita ja oli työ saada Tinka pysymään edes joten kuten radalla. Taisi siinä jokin ärräpääkin päästä suusta, vaikkei se urheiluun kuulukaan. Viimeisen hypyn jälkeen pelkona oli, että neiti rämähtää keskelle muita koiria ja aloittaa räyhämisen mikäli toisen kuono ei miellytä. Pakko oli komentaa koira heti kesken hypyn luokse, joten rimahan tippui alas.  Aivan kamalaa koko radallaolo...

No sitten ei kun keskittymään uuteen suoritukseen. Tinka koppaan rauhoittumaan ja itse pääntyhjennykseen. Päätin jo heti ettei neiti tule kopasta ulos ennen kuin juuri ennen lähtöä ja silloinkin keskittyy vain minuun. Ja onneksi tuttulta löytyi lihapullia, joista sain lainata puolikkaan. Tinka nimittäin ei juurikaan välittänyt nakeista ja sydämestä, jostain syystä lihapulla on parasta vaikka siitä meneekin maha sekaisin. Annoin siis periksi taas tällä kertaa.

Agirata tuntui aika vaikealta. Radassa oli ainakin kolme "pahaa paikkaa". Yksi kun heti kolmannen hypyn jälkeen kun piti kääntyä seuraavalle hypylle ja rengas oli miinana edellisen hypyn jälkeen. Jaksoin odottaa Tinkaa putkelta enkä lähtenyt yhtään ryntäämään liikaa vauhtia hypylle ja neiti seurasi hienosti renkaan ohi. Toinen vaikea kohta oli hypyn jälkeen jyrkkä käännös takaisin päin puomille, kun hypyn edessä odotti miinana putki. Mutta ihana Tinka kääntyi hienosti ja paineli kontaktille hyvin. Renkaan jälkeisen hypyn jälkeen tuli taas jyrkkä käännös hypylle. Eteen jäivät aa-este ja putki, jotka olivat houkutelleet osaa kisakoirista virheeseen. Itse sain Tinkan vauhdin hypyn jälkeen tarpeeksi pois ja neiti kääntyi hienosti. Keinu sujui upeasti ilman mitään jarruttamista (ihmeiden ihme) ja kepit olivat helppoa kauraa. Loppu onnistui upeasti ja kaiken kruunasi se, ettei Tinka välittänyt maalissa yhtään muista ihmisistä tai koirista vaan minusta. Huh huh.

Koko rata tuntui mielestäni todella hitaalta. Kaikki jarruttamiset ja hidastukset tuntuivat mielessä todella tahmeilta, vaikka kisakaverit vakuuttivat radan olleen nopea. Kai se omassa päässä tuntuu sitten niin erilaiselta. Sen voi kyllä itse sanoa omasta kehittymisestä, että ihaninta tässä vaiheessa on se, ettei rata tunnu enää kamalalta. Sen jopa muistaa ulkoa ;). (harjoittelenkin sen aina ulkoa rataantutustumisen yhteydessä) Mielikuvaharjoittelu on saanut sen aikaan ja kamala jännityskin on jo vähentynyt huomattavasti.

No mutta, siitä kisasta siis. Vielä jäi jännitettävää, alitinko ihanneajan vai en. (en koskaan kuule tuloksiamme radan jälkeen kun keskityn koiraan) Kävin jopa kysymässä kuuluttajalta aikaa ja fiilis oli mahtava kun alitin sen miltei kolmella sekunnilla. Ja kun palkintojenjaon aika tuli, pääsimme ensi kerran ykköspallille juhlimaan. Aikasta mahtavaa. Kolmas nollatulos oikeutti Sertiin ja nyt  seuraavat kisat kisataankin kakkosluokassa. Huimaa. Palkintona luita, karkkia, koiranlelu ja lahjakortti Kotkan kisoihin. Mutta eniten mieltä lämmitti se serti-ruusuke. Meillä kun ei ikinä ole ennen ollut voittoja mistään, ei näyttelyistä tai muusta. Itsekin olen aina ennen harrastanut vain joukkuelajeja. Mutta tästä on hyvä jatkaa :).

Tinka ja ruusukkeet

Äiti kehuu :)

Treeneissä on käyty ahkeraan ja sain ostettua pihalle muutaman hypynkin kotiharjoittelua varten. Muutama viikko sitten käytiin Hau-openissa Tinkan kanssa taas kisaamassa, ja yhden radan kisoissa nollatulos ja palkintopallille. Jihuu. Tinkan kisakaveri Johnnykin sai ekan nollansa, joten hienoa koikkekrit;).

Tinka on aloittanut jälleen ärsyttävän tavan reeneissä. Välillä jos on tylsä hetki (kuuntelen palautetta) tinka päättää "nähdä jotain" kauempana ja ottaa kunnon ritolat. Neiti juoksee valtavat kierrokset viereisellä pellolla tai parkkipaikalla ja aina saan sydän kylmänä pelätä juokseeko se auton alle. Kun jotenkin saisi tuon pois. Tosin se voi johtua myös tulevista juoksuista, niiden kun pitäisi kohta alkaa.

Huomenna lähdetään Kotkaan kisoihin. Ag- ja hyppyrata ovat edessä. Toivotaan, että tulosta tulisi, vaikkei kiirettä kakkosluokkaan olekaan.

Taikan kanssa eiliset treenit sujuivat myös hyvin. Neiti on oikea putki-imuri;). Myös välistävedot onnistuvat hyvin ja ihanaa kun niissä ei tarvitse itse paljoa liikkua, pieni olkapään kääntö riittää. Hyvä kisakoira Taikastakin tulee, tosin lähdössä varastaa joka kerta niin, että siitä joutuu vielä pitämään kiinni. Ärsyttävää..