Viikonloppu meni kisatessa. Sain toissaviikolla soiton, että piirinmestaruuskisojen medijoukkueesta puuttuu koirakko ja minua ja Tinkaa tarvittaisiin. Siksi suuntasin lauantai-iltapäivälla auton nokan kohti Järvenpäätä. Olipa erilaista ajaa kilpailuihin yksin. ennen on Irene ja Johnny olleet aina matkassa mukana, Tinkakin taisi huomata muutoksen. Jännitystä kun ei oikein saanut purettua kun ei päässyt höpöttämään kun navigaattorille. 

Joukkuekilpailu tuntui huomattavasti erilaiselta. JÄnnitys on ihan toista, kun täytyy ottaa huomioon koko joukkueen tulos. Lähtöjärjestyksestä tiesin etukäteen, että olisimme kolmannet. Spekuloituna siis jos yksi ennen minua joukkueesta epäonnistuisi, pitäisi minun ja ankkurin onnistua, mutta jos kaksi epäonnistuisi, olisi koko joukkue hylätty.

Lisäjännitystä toi vielä se, että Tinka otti taas viimetreenejen lopuksi ritolat viereiselle nurmikentälle, vaikka muuten hyvin menikin.

Paikalla jännitin aluksi jo ilmoittautumisessa. Uusi paikka ja uudet, vaikkakin tutut ihmiset. Koirien lenkitys ja pakollinen buffakäynti, sitten seuraamaan muiden kisaamista. Ja vessassa juoksemista;). Minijoukkueemme hylättiin harmillisesti ratavirheeseen.

Kun meidän joukkueemme vuoro tuli, jännitys ei onneksi palannutkaan pahemmin. Rata oli minulle hipposen vaikeampi kuin aikaisemmat, huomaa että kakkosiin ollaan siirrytty, vaikka joukkueessa sai ykkösissä oleviakin olla. Radan alku sujui hyvin, mutta kun tultiin aalle, jossa minun piti takaaleikata, olin liian nopea ja päädyin juoksemaan esteen siltä puolelta, josta en suunnitellut meneväni. Onneksi Tinka osaa renkaan täydellisesti ja eteni edelläni hyvin putkeen. En siis enää ikinä yritä takaaleikata aalla, aivan väärä tyyli ohjata koiraa.

Putken jälkeen tuli aikasta vaikea välistäveto, jossa sain juuri ja juuri pelastettua tilanteen niin ettei Tinka hypännyt väärältä puolelta. Mutta yksi kielto tuli silti. Mustana hevosena kuitenkin joukkueen paras tulos, mikä oli hyvä onnistuminen meiltä. Vaikkakin asiaan vaikutti toisten epäonni, harmi sinällään. Upea kokemus silti, eikä seuraava joukkuekisa joskus tulevaisuudessa varmastikaan jännitä enää yhtä paljon.

Eilen vietimme seurani Porskin kanssa ensin Porvoo-Loviisan välistä mestaruuskisaa ja sen jälkeen oman seuran mestaruutta. Minnulla oli ensi kerran kummatkin koirat mukana kisaamassa.

Taika aloitti kisaamisen Loviisaa vastaan. Neiti kävi lenkityksestä ja lämmittelystä huolimatta aikasta kuumana kuten arvata saatoin. Se kuumenee jo kotona kun näkee treeniveskan pakkaamisen. Itsekin olin aikasta jännittynyt ja se näkyi varmasti koirallakin. Rata oli helpohko, jos ohjattavana vain olisi ollut Tinka. Mutta nopeaa suoraa Taikalle- huhu huh. Tiesin jo, että pulassa ollaan. Ratavirheitä miljoonasti, vaikka koira toimikin upeasti. Itse olin vain aivan liian hidas. Porvoo kuitenkin voitti Loviisan tällä kertaa. On tainnut mennä joka toinen vuosi porvoolle, joka toinen Loviisalle. Hyvä me:).

Mutta sitten mentiinkin jo oman seuran mestaruuskisaan.

Möllit lähtivät ensin, eli taas oli Taikan vuoro. Osasin jo hieman rauhoitella koiraa ja rata oli hieman edellistä meille sopivampi. Edellisellä en ollut ohjannut koiraa loppuun saakka ja nyt päätin keskittyä siihen. Alku meni upeasti. Vaihdoin paikkasanan maahan-käskyyn, koska koira kuuntelee sitä paremmin. Ja ensi kerran Taika pysyi lähdössä paikallaan, ihmeiden ihme.

Alkusuora meni hyvin, samoin käännökset. Koira juoksi todella kovaa, mutta malttoi hypätä rimat kunnolla ja pysähtyi täydellisesti aa:n kontaktille. Putki-imurina helpohko putkeen ohjaus ja loppu menikin suoralla eteen-käskyllä maaliin saakka. Ja tuloksena ykkössija, aika  upeasti -16,48. Todella nopea suoritus, vaikka heitin koiraa laajoissa kaarroksissa, jotta kerkesin sitä ohjaamaan. Tuomarin jälkisanoina minulle "luota koiraasi, se on todella hyvä" ja "toivottavasti ei koskaan enää kuule suustani karmivaa käskyä koiralle radalla "odota"" - siinä näki, että todella mentiin lujaa ;). Mutta kunnialla maaliin sentään. Ensimmäinen kunnon kisa, vaikkakin epävirallinen ja heti seuran mestaruus, aikasta upeata, vaikka itse sanonkin.

Sitten tulikin Tinkan vuoro. Rata tuntui heti alkuun vaikealta,tai vaikeammalta kun ennen. Tuomarin "vihjeellä" "katsokaa nyt hyvät ihmiset sitten mitä se koira sieltä esteeltä ensimmäisenä näkee" valitsin linjat mitä pitkin menisin. Pelkona jälleen se, että Tinka ampuu kentältä viereiselle tontille. Tosin nyt välissä oli sentään pieni pätkä puuaitaa. Itse juoksin kuin puupökkelö. Alun välistävedon jälkeen olisi pitänyt luottaa viimetreenien harjoitteluun ja ottaa koira takakautta "persjätön tyyppisesti" kepeille, mutta menin valssaamaan ja tein sen peittäen vahingossa keppien tulokulman. Ja Tinkalle helpoin este meni uusiksi. Loppu menikin hieman taistellen, varsinkin välistäveto aivan lopussa, mutta sinnitellen loppuun saakka ilman toista virhettä. Tällä suorituksella kuitenkin medien kakkoseksi, mitkä oli todella hyvä saavutus meiltä. 

Seuranmestaruus mölleissä ja medikakkosten toinen sija. Tästä on erittäin upeaa jatkaa kohti uusia kisaseikkailuja :).