Viime viikonloppuna käytiin Taikan kanssa avaamassa kisavuosi 2012 PORSkin omissa kisoissa PR-maneesilla. Jännitti aikasta lailla, varsinkin kun omista kisoista on kyse. Maa-alusta on vain meille niin paljon parempi kuin keinonurmi, joka liukuu joka mutkassa jaloissa. Vaikka oma juoksu tuntuu raskaammalta, on vauhti aivan toista kun ei tarvitse himmailla mutkissa.

Ja sen huomasi Taikan menossa. Ekalla radalla kaksi hyppyä meni kieltona, itse ohjailin liian tiukasti. Mutta muuten todella hyvin. Toisella radalla supervauhti päällä, alku meni todella hyvin. Sitten harmillinen rimanpudotus ja itse mokasin kepeillä. Juoksussa tuli rytmin vaihdos ja kepeiltä kesken ulos, harmituksen harmitus. Hylly lopulta.

Mutta koiran kuuntelemiseen olin todella tyytyväinen, Taika ei hermoillut liikaa ja itsekin sain juosta oikein kunnolla.

Tänään kävimme Jaun kisoissa Hyvinkäällä. Sami Kopra oli tuomarina ja eka hypäri näytti jo niin kamalalta että apua. Nopean koiran kanssa tiesin, että painajaista tulisi. Mutta ei auttanut itku markkinoilla. 

Lähtö meni ihan ok, mutta yhden hypyn Taika meinasi heti ohittaa, sain korjattua, mutta seuraavasta tippui jo rima. Taika oli niiiin kuumana, ettei kunnolla edes kuunnellut. Vähän matkaa mentiin turvassa, mutta putkelta renkaalle ja aivan liian matala hyppy(sen teki joku muukin bordercollie) ja rintakehästä kiinni renkaaseen. Tuomari tuli heti sanomaan, että ota uusiksi. Loppu olikin sitten yhtä katastroofia kun en saanut kerättyä itseäni kun huoli koirasta oli suuri.

Ajattelin tuon radan jälkeen että ikinä en enää tule Hyvinkäälle halliin kisaamaan. Jostain syystää Taika kuumuu siellä aina. Mutta pää oli kasattava uudelleen toiseen lähtöön. 

Toinen rata näytti jo paremmalta, kontaktit olivat hidastamassa menoa, onneksi. Alku oli suht vaikea, onneksi tällaista on harjoiteltu, mutta tosin Tinkan kanssa. Päätin ottaa kaikki ohjaukset niin hitaaksi kun vain ikinä pystyn. Ensimmäiset hypyt puomille pelkistetyn varmasti. Puomin jälkeen helppo hyppy putkeen ja hypyltä keinulle, sen jälkeen hypyltä putkeen hieman korjaten. Rengas, hyppy ja aaa -varmasti. Kerrankin putkelta kepeillemeno onnistui 100%:sti, kun itse jäin hieman taakse hidastamaan sisäänmenoa. Ja pussin jälkeen kamalat viimeiset hypyt. Pitkä loppusuora, jossa Taika toisen hypyn jälkeen kääntyi minua päin-yllätys yllätys, mutta sain sen heitetyksi viimeisen hypyn yli puhtaasti maaliin. Ensimmäinen nollarata tässä lähdössä ja ensimmäinen meillä. Hieno luva ja kakkossija. Kyllä olin tyytyväinen neidin menoon. 

Vaikka vielä se eka rata jäi kummittelemaan niin, ettei meitä vähään aikaan hypärillä nähdä:)