Hirmusella vauhdilla on taas menty etiäpäin. Oma asunto myytiin sunnuntaina(ok, paperihommat on vielä tekemättä mutta ostotarjous on hyväksytty). Toukokuun loppuun saadaan tässä asua ja sitten nokka kohti Porvoota, josta täytyisi vuokra-asunto löytää rakentamisen ajaksi. Nyt on talomallikin jo katsottuna ja todennäköinen talon toimittaja on Muurametalot. Sieltä löytyi aikasta sopiva puolitoistakerroksinen talomalli meidän tontillemme.

Taikalta hampaat vaihtuvat kovaa vauhtia ja neiti onkin nykyää kova järsimään kaikkea. Sain hirmu sätkyn eilen kun se oli uskaltautunut upottamaan hampaansa uudehkon sohvani päätyyn. Onneksi kohta on verhouskankaan alla, mutta silti neiti juoksi pitkin seiniä kiroillessani. Saapa nähdä koska uskaltautuu uuden kerran kokeilemaan samaa.

Tinka ja Taika ovat oppineet mukavasti kiskomaan remmissä kilpaa! Kumpikin ajaa toisiaan takaa ja Julialla on ollut vaikeuksia viedä niitä yhtä aikaa ulos. Ennen vielä meni, mutta nyt Taika on jo Tinkan kokoinen, joten ongelmia on. Tämä viikko onkin mennyt ulkoilutettaen koiria eri aikoihin ja naksulla ollaan saatu vetäminen loppumaan. Uskomattoman nopeasti oppivat, ettei eteenpäin pääse kiskomalla ja palkka tulee kun kävellään nätisti. Viikko pari vielä näin ja sitten yhdessä saman kokeilu. Saa nähdä oppivatko. Nakkeja taskuun, niin luulisin että korvatkin löytyvät vaikka yhdessä menevätkin.

Meille on tullut uusi lemmikki! Haimme sunnuntaina venäjänkääpiöhamsterin(Talvikko) Nöpön eläinkaupasta. Se on oikeastaan Roosan lemmikki, mutta aikasta söpö! En kyllä olisi uskonut, että tuollaisista pidän, mutta mukavaa katsottavaa ja silitettävää sekin. Tosin juoksupyörää en enää jätä yöksi häkkiin, oli nimittäin sellainen vilinä häkissä viime yönä, että meinasin heräillä vähän väliä. Roosa tosin vain nukkui sängyssä häkin vieressä, hyvät ovat unenlahjat tytöllä.

 

[[split]]