Pahoittelut, etten ole päivittänyt blogia aikoihin. Taisi tuo Tinkan tyhjäksijääminen kirpaista sen verran, että into päivityksiin hiipui. Yritän parantaa tapani;).

Agilityt Ojangossa ovat taas alkaneet pyöriä täysillä. Maanantaina oli ensimmäinen junnualkeiden reeni, jossa olin Tapanin apulaisena vetäjänä. Ensi maanantaina saankin vetää reenit kokonaan yksin ensi kertaa. Kyllä on ilo katsoa nuoria, jotka niin innokkaina jaksavat koiriensa kanssa pitää hauskaa. Omien reenienkin pitäisi taas pian alkaa kunnolla.

Tiistaina olin taas kentällä, mutta silloin meillä oli siellä talkoot. Ensin reenattiin hetki työkaverini Essin ja koirien kanssa esteitä ja sitten pääsinkin vääntämään rautatankoja ja sirkkelöimään lautaa aitoja varten. Lopuksi ulkoilmassa maistuivat grillattu makkara ja kahvi. Ihanaa tutustua uusiin ihmisiin yhteisissä tapahtumissa. Ojangossa on möllikisoja tulossa tässä kuussa vielä kahdet ja toukokuussakin kolmet. Niihin on pakko päästä mukaan, jotta saisimme kisakokemusta Tinkan kanssa. Jännittää jo valmiiksi;).

Tälläkertaa ei muuta päivitettävää, aurinko paistaa ja Tinkakin on jo piristynyt ja valeraskaus on mennyt ohi.