Tänään lähdettiin Tinkan kanssa  aamuvarhaisella ajamaan kohti vanhan seurani kenttää Ojangossa. Mukaan kurvasimme Irenen ja Johnnyn, kuinkas muuten. Ensin vuorossa olivat Johnnyn kisat ykkösissä ja sitten meidän ensimmäiset kisat kakkosluokassa. 

Vähän oli perhosia jo etukäteen vatsassa, ensi kertaa kun olimme vanhan seuran kisoissa. Mutta ihana oli nähdä tuttuja pitkästä aikaa ja uusia tuttavuuksiakin löytyi Taika-nimisen koikkerin ja omistaja Petran muodossa.

Johnny ja Irene saivat hienosti hyppykisasta toisen nollansa tullen kolmansiksi. Upea suoritus vaikealla kiemuraradalla. Sitten olikin meidän vuoromme. Ensin vuorossa oli hyppyrata, joka tuntui aikasta vaikealta. Lähettämistä paljon ja silti muutama vaikeahko kuljettamiskohta. Oma selkäni on ollut viimeiset kolme viikkoa aivan juntturassa osteopaatilla käynneistä huolimatta, ja tänään se vihloi erityisen paljon lämmittelystä huolimatta. 

Silti hyppyrata meni hienosti ja saimme ensimmäisen kakkosnollamme. Sijoitusta piti vielä jännittää, enkä ajasta kuullut taaskaan mitään. Yhdellä sadasosalla voitimme neloseksi tulleen, joten pääsimme kolmannelle korokkeelle juhlimaan.

Agilityrata tuntui ensialkuun selkeämmältä, meille hyviä kuljetuksia oli paljon ja nyt kun olen lukenut materiaalia koulutusohjaajan jatkokurssia varten, on sieltä tullut aikasta paljon myös radanlukutekniikkaa opiskeltua. Päätin ottaa selästä johtuen aikasta varman päälle, sikäli mikäli en saisi omaan juoksuuni vauhtia. Koko rata meni hienosti, ei yhtään vähältä piti tilanteita, vaan kaikki meni suunnitelmien mukaan. Kontaktit otin varman päälle, koska paljon virheitä oli tullut varsinkin viimeisellä puomi-esteellä, ennen viimeitä hyppyä. Nolla tuli siitäkin radasta ja kun jäähdyttelyn (ja koikkereiden voittokuvien;)) jälkeen kuuntelimme tuloksia, oli upeaa kuulla Tinkan tulleen ensimmäiseksi ja vielä ainoana nollatuloksella.

Saaliina kisoista uusia leluja, herkkuja ohjaajalle ja koiralle, HSKH:n kisoihin lahjakortti, sekä jättisäkki koiranruokaa. Ei yhtään paha;). Ja tietenkin ne kaksi ekaa nollaa ja LUVAa. Ensi viikon kisoihin menemme siis Purinalle metsästämään viimeistä puuttuvaa nollaa. Aikasta mahtavaa:).

Tinka sai hienot ruusukkeet

Ykköset :)