Kuukauden reenitaukoa takana. Flunssa iski niin pahana, ettei reenaamaan ollut asiaa. Maanantaina pääsin kuitenkin Taikan kanssa reeneihin pitkästä aikaa ja hienosti neiti irtoili hyppyjen taakse. Ohjaaminen ilman käsiä onnistuu jo ja Taika hakee loogisimman esteen olkapään käännöllä pelkästään. Ihanaa, kun ei enää tarvitse viedä koiraa esteeltä esteelle ja juosta koiran vierellä.

Kontakteilla neiti yritti hieman huijailla, mutta peruutti nopeaan takaisin kun huomasi virheensä. Täytyy vaan katsoa, ettei kisoissa tule peruuttamisia.

Tauko on kyllä tehnyt hyvää. Taika oli ihan täpinöissään ja vauhti oli huima. Omat PORSKin kisat ovat 1.4 ja silloin pitäisi kisata kummankin koiran kanssa.

Taikalle odottelen juoksuja huhtikuulle. Toiveina olisi saada pentuja kevääksi kotiin. Uroskin on jo valmiiksi katsottuna, Tarawood's I Feel Good "Spiiku" on "valittuna". Spiiku on bluemerle väritykseltään ja toivoisin edes osalta pennuista samanlaista väritystä. Spiikulla on ihana luonne. Pääsin tutustumaan siihen kisamatkalla Kirkkonummella ja ihastuin todella. Lisäksi Spiikun terveystiedot, varsinkin lonkkien A-tulokset olivat minulle tärkeä tieto valitessani urosta.

Tein omat nettisivutkin, mutta ne ovat vielä kesken. Osoite sinne on:

http://www.wix.com/huttunenmariajo/koikkeriinan

 

Kuvassa Spiiku