Tänään Tinka on saanut viettää leppoisaa päivää. Aamulla juostiin paikallisten koirakavereitten kanssa kilpaa ja lenkin jälkeen neiti olikin niin kurainen, että pääsi kunnon suihkuun. Voi sitä karvanlähtöä! Onneksi suurin osa lähtee harjaamalla, eikä koti pölise karvapalleroita. Onneksi uusi karva on ihanan sileää ja suoraa, on se kumma kuinka karvan laatu muuttuu koiran aikuistuessa. Kiitos myös ihmeöljy Nutrolinille, jonka avustuksella turkki on ihanan paksua ja anturatkin pysyvät pehmeinä(piilomainontaa;)).

Tänään kotona tuoksuu piparkakuille, tytöt leipoivat niitä aamulla. Lempipaikka taitaa Tinkalla tänään olla keittiö, jos vaikka jotain sattuisi tipahtamaan lattiallekin. Huomenna on edessä silmien tarkastus eläinlääkärillä ja rokotukset. Onneksi muistin madotuksen pari viikkoa sitten.

Ensi viikonloppuna pääsemmekin taas tapaamaan tulevaa sulhoa Dajoa, odotus on kova. Sen jälkeen edessä ovat taas lauantain reenit HSKH:n Alman johdolla keravan hallissa. Kivaa! Ja sitten ei kun joulua odottamaan!